Lainsäädännöstä
Ympäristönsuojelulain 103 §:n mukaan viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla syntyvät jätevedet on puhdistettava niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumista eikä sen vaaraa. Luvialla laajan haja-asutuksen takia suuri osa kiinteistöistä on viemäriverkoston ja keskitetyn jätevesien käsittelyn ulkopuolella.
15.3.2011 tuli voimaan ympäristönsuojelulain nojalla annettu asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011). Asetuksessa mm. lievennettiin aiempia puhdistusvaatimuksia siten, että vähimmäispuhdistustaso on orgaanisen aineen osalta 80 %, kokonaisfosforin 70 % ja kokonaistypen 30 %. Asetuksen velvoitteista vapautettiin lainmuutoksen (196/2011) myötä automaattisesti kokonaan sellaiset asuinkiinteistöt, joilla asuvat omistajat ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011. Tämän lisäksi asetuksen määräaikaan on mahdollista hakea kirjallisesti kunnan ympäristölautakunnalta lykkäystä enintään viideksi vuodeksi kerrallaan sosiaalisin perustein (mm. pitkäaikaissairaus, -työttömyys yms.) ja jos kuormitus on vähäistä ja kunnostus tulee todellisuudessa kiinteistön haltijalle kohtuuttoman kalliiksi.
Kiinteistöllä tulee olla aina nykyistä jätevesijärjestelmää koskeva selvitys sekä jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet ja järjestelmää tulee käyttää ohjeiden mukaisesti.
Tarvittavat luvat
Olemassa olevan jätevesijärjestelmän saneeraaminen tai järjestelmä rakentaminen kokonaan uudelleen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mukaista toimenpidelupaa. Uuden rakennuksen jätevesijärjestelmää koskeva asia ratkaistaan rakennusluvan käsittelyn yhteydessä.
Jätevesijärjestelmän rakentamiseksi asiantunteva suunnittelija laatii riittävien esiselvitystietojen pohjalta suunnitelman, joka liitetään kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle toimitettavaan rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen. Käytännössä luvan saannin edellytyksenä on asetuksen mukaisen jätevesisuunnitelman esittäminen. Lupakäsittelyssä varmistetaan suunnittelijan ammattitaito sekä suunnitelman taso, jotta suunnitellulla jätevesijärjestelmällä on edellytykset täyttää jätevesiasetuksen käsittelyvaatimukset ja puhdistustaso.
Suositeltavat vähimmäisetäisyydet jätevesijärjestelmän sijoittamisessa
Talousvesikaivo, lähde ja lammikko 30-50 metriä maastosta riippuen
Vesistö 20 metriä
Tie ja rakennuspaikan raja 5 metriä
Suojakerros pohjavesitason yläpuolella
Maasuodattamo 0,25 metriä
Sako- ja umpikaivolietteiden tyhjentäminen ja toimittaminen asianmukaiseen käsittelyyn
Sako- ja umpikaivoliete on jätelain tarkoittamaa jätettä ja sitä saa kuljettaa ja vastaanottaa vain ja ainoastaan asianmukaisen luvan omaava yritys, useimmiten lietteet kuljetetaan kunnan jätevedenpuhdistamolle. Pellolle ko. lietteen saa levittää vain, jos se on käsitelty Maa- ja metsätalousministeriön ohjeen 16.6.2005 mukaisesti (kalkkistabilointi, terminen kuivaus, mädätys, kompostointi tai Kemicond –menetelmä).
Umpisäiliöt on tyhjennettävä tarvittaessa ja riittävän usein. Saostuskaivot ja –säiliöt tulee tyhjentää käytöstä riippuen 1-4 kertaa vuodessa.
Linkit
www.jatevesi.fi
www.ymparisto.fi/hajajatevesi
www.valonia.fi