Luvian kunta - friskis myätäses!
  Etusivu  |  Sivukartta  |  Yhteydenotto
Kunta-infoPalvelutMatkailuYrityksetPöytäkirjatYhdistykset

Luvian "NuFo" eli nuorisofoorumi

Nuorisoroorumin kokoonpano kaudelle 2011-2013

 

Puheenjohtaja Ilari Lampinen
Varapuheenjohtaja ja oppilaskunnan edustaja  Miika Kulmala

Jäseniä:

Nelli Heiska
Essi Vironen
Leo Laaksonen
Miia Tuomola
Liinu Perämäki

Etsimme joukkoon vielä 7 luokan edustajaa. 

Yleisesti Nuorisofoorumista

Luvian Nuorisofoorumin kokoukset on kaikille nuorille avoin tilaisuus saada äänensä kuuluville ja päästä vaikuttamaan. Foorumi toimii vapaa-aikalautakunnan alaisuudessa ja yhteensä sillä on tällä hetkellä kymmenen aktiivista jäsentä.

Toiminnasta

Luvian nuorisofoorumin toiminta on monipuolista ja hauskaa. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan toimintaan ja sitä kauttaa saamme toimintaamme uusia tuulia ja ideoita. Kokouksiin saa tulla tuomaan omaa ääntään kuuluville, Foorumi tekee niistä päätökset ja aloittavat asian vireillepanon.

NuFo kokoontuu kahdenviikon välein, tarpeen mukaan useamminkin. Kysele vaikka nuoriso-ohjaajalta kokoontumisajankohtia.

Ideat voivat olla tapahtumia, teemailtoja, hankintoja tai vaikka retkiä, kaikki ideat otetaan käsittelyyn!

Sihteerinä ja "valvojana" toimii nuoriso-ohjaaja, Mia Sajantola 050 3879 138 mia.sajantola(at)luvia.fi

Löydät Nuorisofoorumin myös Facebookista sivuna, Luvian nuorisofoorumi, käy tykkäämässä, niin saat ajankohtaisia tietoja.


NuFo:n
Pääyhteistyökumppanit:

Yhteistyökumppanit:

Paikalliset yritykset ovat lähteneet tukemaan  Nufo:n toimintaa erinomaisesti. Nuorisofoorumin toiminta pyörii lähes tulkoon täysin sponsoreidensa tuella. Nuorisofoorumi ja ennen kaikkea Luvialaiset nuoret ovat sydämellisesti kiitollisia näille yrityksile!

Foorumin tehtävät

Nuorisofoorumin tarkoituksena on saada nuorten mielipiteitä kunnan päättäjien tietoisuuteen, sekä järjestää erilaista ohjelmaa niin iltoihin, kuin viikonloppuihinkin. NuFo on kerinnyt järjestämään jo paljon kaikkea toimintaa nuorille. Näistä esimerkkinä: discoja, jäädisco Rock on ice tapahtuma. Bändi tapahtumia: Hot on rocks, Luvia Wood Rock, Klubi Nuokkari, pänditapahtuma Luvian urheilukentällä ja

Kuvassa Hestia Killed Luvian nuoristalolla Klubi Nuokkarilla syksyllä 2007

KolunPaatajaisFest. Nuorisotaloa on laitettu kuntoon ja tehty viihtyisämmäksi ja kotoisammaksi nuorille. Sekä paljon karaokea ja muuta hauskaa olemme nuorten kanssa tehneet. Sekä tietysti laitettu pari aloitetta eteenpäin mm. nuorten bänditilojen ja skeittiparkin saamiseksi. Skeittiparkin olemme saaneet jo lähes tulkoon kokonaan, mutta vielä jäi vähän ensivuoteenkin odotettavaa.

Luvian jäähalli Rock on ice syksyllä 2007

2011 © Luvian kunta, Kirkkotie 17, 29100 Luvia, puh. (02) 540 811, fax (02) 540 8108, luvian.kunnanvirasto(at)luvia.fi  |   Tietoa näistä sivuista