Luvian peruskoulu on Satakunnan ensimmäinen Vihreä lippu-koulu. Tie kohti Vihreää lippua, eli kansainvälistä sertifikaattia hyvin hoidetusta ympäristötyöstä, alkoi jo vuoden 2004 alussa, jolloin ympäristöraati kokoontui ensimmäisen kerran valtuustosalissa. Mukana olivat edustajat jokaiselta 3-9 luokalta ja opettajat Eila Löytty ja Piia Risku-Myllyharju.
Raati päätti, että koulumme ensimmäinen teema on ”Jätteen määrän vähentäminen”. Olimme onnistuneet vähentämään jätteiden määrää, käynnistämään koululla kompostoinnin, paperi-, metalli- ja lasinkeräyksen, oppineet aiheesta paljon ja vielä lisäksi meillä oli hauskaakin puuhatessa esimerkiksi roska-taideteosten parissa.
Koulumme palkittiin Vihreällä lipulla, joka liehuu kouluvuoden ajan Kirkonkylän, Peränkylän ja Niemenkylän koulujen salossa. Ympäristötyö jatkuu edelleen. Pyrimme vähentämään sähkön- ja muun energian kulutusta. Opettelemme mm. sammuttamaan sähkölaitteet, kun emme niitä käytä. Oma lähiympäristömmekin vaatii huolenpitoa ja huomioita. Jo roskien laitto roskakoriin auttaa jokaista viihtymään paremmin.